Sanomalehti Ilkka 24.06.05

Ujoudessa sijaitsee sielullisen kasvun mahdollisuus

Kirjamarkkinat pursuavat helppoheikkimäisiä mielenkehittämisoppaita. Niissä luvataan vapautumista hankaluuksista ja vakuutellaan hyvän saavuttamista: vaikutusvaltaa, ystäviä, onnellisuutta.  Vastakkaisena kaikelle tuollaiselle houkuttelee psykiatri, psykoanalyytikko Juhani Mattilan kirja lukijansa vaivalloiselle, mutta palkitsevalle matkalle kohti ihmisen sisintä, tässä tapauksessa ujouden syntysijoille, inhimillisen herkkyyden keskiöön.

"Jos tunnet ujostuvasi, on toivoa. Sielusi on siis elossa. Jos piiloudut muuriesi ja luonneroolisi taakse, voidaan aitoutesi vielä löytää. Jos ujoutesi on rikottu, voidaan sielusi silti eheyttää."

Kirja ei ole opaskirja helposti omaksuttaviin nikseihin, eikä ylipäätään ulkokohtaisiin toimintatapoihin, vaan kyse on omien tunteiden kokemisen ja ymmärtämisen oppimisesta. Pyrkimys ei ole ujoudesta pois, vaan siihen sisään, koska siellä sijaitsevat sielullisen kasvun mahdollisuudet. Suomalaisen ujous- ja häpeäkulttuurin kasvatille kirja on lohduttava lukukokemus.

Kirjoittaja haluaa tehdä myös selvän eron lähellä ujoutta oleviin, siihen helposti sekoitettaviin tunteisiin, esimerkiksi häpeään. Häpeällä me ihmiset yritämme piilottaa jotain huonoksi kokemaamme, ujoudella taas hyviä ja itsessään arvostettavia tunteita: läheisyyskaipuuta ja aitouttamme.

Lukijaa, ujoudesta kärsivää ihmistä, viekoitellaan taitavin sanakääntein seikkailujen junamatkalle piiloutujan häpeän muurin sisälle. Erityisesti Juhani Mattila kehottaa pysähtymään pitkäksi aikaa häkeltymisen ja hämmennyksen asemien kohdalle. Niiden ohi ei kannata porhaltaa luotijunalla silmät ja mieli suljettuina.

Juhani Mattila antaa henkilökohtaisen äänen monelle tavalliselle, ujouden ja sen vuoksi yksinäisyyden kanssa kamppailevalle. kirja ei sisällä lainkaan etäännyttävää teoriaa tai sanastoa. Kirjoittaja pitää parhaimpana kutsua tunteita niiden suomalaisilla nimillä, kuten juuri ujous, epätiet  oisuus, häkellys tai kainous. Hän ei pane pahakseen sitäkään, jos joku nimeää asiat toisin, mutta esittää kuitenkin pyynnön, ettei niin tuiki tavallista asiaa kuin ujous käsiteltäisi esimerkiksi sellaisella sanahirviöllä kuin narsistinen persoonallisuushäiriö!

Juhani Mattilan suomi on rikasta ja tekstin sisältö elävää: "Häpeä on luonteeltaan itsevaltainen tunne, joka valtaan päästyään ei anna tilaa muille tunteille. Se toimii häikäilemättömästi. Tunteiden välisessä ottelussa häpeä kuuluu raskaaseen sarjaan ja häviää säännöllisesti ainoastaan raivolle, hallitsevalle maailmanmestarille."

Kirjan merkittävin heikkous piilee ujouden kehitystaustan lähes yksipuolisessa uhriasettelussa. Puute on helposti korjattavissa. Jos Mattilan ujouskirjan rinnalla lukee esimerkiksi psykoanalyytikko Vesa Mannisen kirjat "Tyydytys ja tyytymys" (Kirjayhtymä 1993) ja "Vyötä kupeesi kuin mies" (Kirjayhtymä 1996), saa näistä kolmesta yhdessä melkoisen kattavan kuvan, ihmisen "ihmisyystehtävästä", siis siitä miten tässä maailmassa ihmisiksi tullaan.

Kirjan kaikkein vaikeimmin paikattava puute on kuitenkin se, ettei tässäkään ole sitä salasanaa, joka saisi kirjaan tarttumaan myös ne, jotka sitä kipeimmin tarvitsisivat: ulkoistuksista innostuneet muutosjohtajat, paksunahkaiset kasvattajat, talouselämän mainospellet ja projektista toiseen kiitävät pintaliitäjät.

Kirjoittaja Riitta Kellosalo on Seinäjoella työskentelevä psykoanalyytikko