Julkaistu Helsingin Lääkärilehdessä nro 4, 2004

KIRJA UJOUDESTA

Syksyn harvinaisuus

Psykiatrian erikoislääkäri, psykoanalyytikko (IPA) Juhani Mattilan kirja: Ujoudesta, yksinäisyydestä (340 s.) WSOY 2004, käsittelee jokaiselle meistä tuttua ilmiötä kansantajuisella kielellä, ei siis psykiatrisella kapulakielellä. Niinpä se sopii yhtä hyvin asiantuntijoille kuin maallikoille luettavaksi. Kirja herättää pikemminkin ajatuksia, kuin antaa yksinkertaisia vastauksia. Kirjasta kuvastuu kirjoittajan ymmärtävä empatia ja pitkäaikainen kokemus neuroottisien ihmisten hoidossa.

Voi olla merkittävää, että alan ammatillisessa kirjallisuudessa ei aikaisemmin ole juurikaan käsitelty ujouden ongelmaa. Ujoutta on pidetty "normaalina nuoruusilmiönä", joka on mahdollista karistaa pois omaehtoisesti. Käytännössä aidon itsen esiintuomisen arkuus, erilaiset vetäytymisstrategiat, jopa ujouden päälle kehitetyt vastakkaiset käyttäytymisetovat voineet mittavasti kaventaa ihmisen elämänpiiriä. Silloin tietysti ihmisen panos kykyjensä käyttämisessä muiden joukossa ja myös yhteisön hyväksi on saattanut paljonkin huveta.

Kirjailijat ja runoilijat ovat kuvanneet ujoutta runsaasti. Voidaan ajatella, että ujous ja arkuus aidon itsen paljastamisessa ihmissuhteissa on inhimillisen taiteellisen luovuuden, jopa luovuuden pakon, taustamotiivi. Silloin esimerkiksi "muusa" -ilmiötä on helppo ymmärtää. Kirjoittihan Petrarca sonetteja Lauralle. Taiteilijat saattavat monesti varoa taiteellisen minuutensa ja tuotantonsa syvyyspsykologista arviointia, jonka voivat kokea turhentavan alkuperäisyyttään. Kun "avaa sydämensä", ei toivo sen patologisanatomista dissektiota. Samantyyppinen arkuus, ujoudentunne, liittyy vaikkapa kaikkien hyvin tuntemaan rakastumisilmiöönkin. Lääkärin vaitiolovelvollisuus suhtautuu kunnioittavasti potilaan ujouteen intiimeihin asioihin nähden.

                                                          ***

Luonnollisesti häpeäntunne rajautuu ujousilmiöihin veteen piirretyn linjan tavoin. Häpeäntunteen tutkimus on esimerkiksi psykoanalyysin piirissä ollut paljon esillä siitä lähtien, kun 1970-luvulla nk. narsistisien häiriöiden tutkimus ja hoito kohosi esimerkiksi Heinz Kohutin kirjojen ansiosta yleiseen tietouteen.

Ujouden taustalla piilevät tavallisesti arat, myönteiset tunteet ja mielikuvat itsestä ja toisista tärkeistä ihmisistä. Häpeän takana ovat useammin kielteiset kuvitelmat ja kokemukset itsestä ja toisista. Ujous voi hävettää niin, pohjaltaan ujo ihminen kompensatorisesti saattaa käyttäytyä kömpelön urheasti, jopa pyrkiä nolostuttamaan toisia. Huumorintajun kehittyminen, varsinkin ns. ystävällisen kaksitahoisen tai itseironian muodossa voi kuulua onnistuneimpiin kompensaatiotapoihin.

Psyykkisessä mielessä olemme monesti varsin kerroksellisia. Ei ole ihmeellistä, että tunnettu näyttelijä on rooleissaan rohkea ja suora, mutta yksityiselämässään ujo ja arka ihminen. Rooliutuminen suojaa syvemmän minuutemme herkkyyttä. Lääkäreilläkin on potilaille hyödyllisiä, mutta myös itseä suojaavia rooleja ammatissaan. Psykoterapeuteilta edellytetään omaa hoitoa, jonka tuottaman itsetuntemuksen avulla on mahdollista ymmärtää paremmin potilaan herkkiäkin tunteita.

Lääkärinä Juhani Mattila käsittelee myös ujoudentunteen fysiologisia ilmenemismuotoja, vaikkapa punastumista. Pääpaino on kuitenkin psykologisen minuuden ja "sielun" asioissa. Kirjan alkuosassa liikutaan yleisemmällä tasolla, loppua kohtipyritään erittelevään pohdintaan. Alkuosa viehätti ainakin allekirjoittanutta enemmän.

Takakannessa kirjailija luonnehtii lyhyesti: "Ujoutta on kaikki se, mikä kaventaa sielullista kosketuspintaa toiseen ihmiseen". Ujoutensa salaavasta voi tulla todellisen minuutensa muilta, mutta myös itseltään salaava piiloutuja, tiedostamattoman luonneroolin esittäjä, joka muistuttaa myös narsistiosen persoonallisuuden "as if", "ikäänkuin ihmistä".

Kirjan lukukokemus on lukijallekin terapeuttinen elämys.

Artikkelin kirjoittaja Olli Seppälä on helsinkiläinen yksityislääkäri, psykoanalyytikko ja vaativan erityistason psykoterapeutti