Uupunut nainen
Juhani Mattila ( Teos 2009 )
Kuva: Heini Lehväslaiho
Uupunut nainen on jatkoa edelliselle kirjalleni Ujoudesta, yksinäisyydestä. Uusi teos on terapiatuntien äänityksiin (potilaan luvalla) perustuva tositarina pitkästä hoitosuhteesta terapeutin kannalta nähtynä. Se on tapauskertomus avioeron kokeneesta naisesta, joka menetti kykynsä tuntea muuta kuin väsymystä.
Kuvaan yhden ihmisen kautta nykyihmisen henkistä yksinäisyyttä: pintakontaktit sujuvat, mutta syvempää yhteyttä ei synny. Näytän kuinka kirjan päähenkilö, Elisa, oli kasvatettu ujoksi ja kiltiksi, selviämään omillaan ilman muiden apua. Hän ei osannut eikä uskaltanut ilmaista tunteitaan. Hän ei pyytänyt mitään itselleen, vaan oli muiden palvelija. Hänen sisimpänsä pysyi hoidossakin pitkään autistisena saarekkeena, mutta helpotus tuli, kun aidot vuorovaikutussuhteet alkoivat vihdoin toimia.
Kirjani sopii kaikille psykoterapiasta kiinnostuneille, jotka haluavat tietää, mitä pitkässä psykoterapiassa tapahtuu ja kuinka uutta puhuttavaa riittää vuosikausiksi. Ammatti-ihmisille haluan valottaa uutta psykoanalyyttistä suuntausta, joka alkoi kehittyä 80-luvun alussa, mutta on Suomessa jäänyt vähälle huomiolle. Kuvaan kuinka tavanomaiset terapiakeinot eivät riitä vapauttamaan Elisaa ujoudestaan. Terapian keskiöön tulee vuorovaikutus ja se, mikä tapahtuu parhaillaan tässä ja nyt, menneisyyden jäädessä vähemmälle. Hoidon tavoitteena on auttaa Elisaa löytämään oma alkuperäinen subjektiivisuutensa, elämään rohkeammin tunteissaan ja toiveissaan.
Ajatuksiani kirjoitusprosessista >>lue blogista
Kirjasta sanottua:
- "Psykiatri Juhani Mattila kertoo yksityiskohtaisesti ja myötätuntoisesti pitkän terapian käänteistä.. ja paljastaa myös omia tunnelmiaan tavalla, mikä tekee teoksesta poikkeuksellisen. Vastaavaa ei ole kirjoitettu aikaisemmin." Keskisuomalainen (Jari Seppälä) >>Lue lisää
- "Uupunut nainen on mielenkiintoinen raportti mielenmuutoksesta ja ovien aukeamisesta uuteen elämään." Kirkko&Kaupunki (Marja Kuparinen) >>Lue lisää
- "Elisan ongelma ei tunnu seitsemän vuoden kokoiselta. Mikään ongelma umpihulluutta lukuun ottamatta ei voi olla sellainen. Mutta sitten mieslukija muistaa isänsä, alkoholin ja muutaman parisuhteen. Juhani Mattila on kirjoittanut kirjan, joka vaikuttaa ja johon suhtautuu kuin terapiaan." Helsingin Sanomat (Jarko Tirkkonen) >>Lue lisää
- "Kirja antaa hyvän kuvan psykoterapeuttisesta vuorovaikutusprosessista ja myös psykoterapeutin oman mielen käytöstä." Suomen lääkärilehti (Olli Seppälä) >>Lue lisää
- "Uupunut nainen on sensaatiomainen kirja ilman sensaatioita! Harvemmin psykoterapeutti astuu tällä tavalla esiin puutteineen ja vahvuuksineen ja kuvaa suoraa kommunikaatiota potilaan kanssa. Ja lukija saa olla kärpäsenä katossa." Psykoterapia (Pertti Luukkonen) >>Lue lisää
Lisää julkaistuja kirja-arvioita >>Lue tästä
Muita uupumusta käsitteleviä sivustoja:
Krooninen väsymysoireyhtymä >>Lue tästä
Työstressistä >>Lue tästä
Väsymys >>Lue tästä