Punkalaitumen Sanomat 3.9.2009
Mediakortti

Tilaus

Yhteystiedot

Uupuneen naisen tarina kirjaksi Punkalaitumen rauhassa

 

Lääketieteen tohtori Juhani Mattilalta ilmestyy syyskuun alussa romaanimuotoon kirjoitettu tietokirja ”Uupunut nainen”. Neljä vuosikymmentä psykiatrian ja psykoanalyysin parissa työskennellyt helsinkiläinen Mattila kirjoitti kirjansa valmiiksi kesäasunnollaan Punkalaitumella. – Täällä on ollut hyvä kirjoittaa. Ilmapiiri ja ympäristö ovat miellyttäviä ja palvelut lähellä.

Juhani Mattilan ensimmäinen kirja, vuonna 2004 julkaistu ”Ujoudesta, yksinäisyydestä” sai runsaasti huomiota ilmestyessään. ”Uupunut nainen” kirjassa Mattila uppoutuu suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin yleiseen uupumukseen.

Mattila otti kirjansa aiheeksi uupumuksen, koska sen hoitaminen on hänen mukaansa erittäin haasteellista. Kirjassa käsitellään erästä pitkää hoitotapausta ja pohditaan, mistä uupumus johtuu ja miten siitä voi toipua?

Hänen mukaansa iso osa suomalaisten uupumuksesta on lähtöisin työelämästä. Elämää eletään työn ja sen vaatimusten ehdoilla. – Ihminen ei kysy itseltään, mitä hän itse haluaa. Työmäärä ei ihmistä rasita, vaan työn katkonaisuus ja tekemättömät työt.

Työperäisen uupumuksen hoito on työterveyshuollon vastuulla. Mattila pitää sen resursseja ja hoitokeinoja riittämättöminä. Hän suhtautuu erittäin kriittisesti ja epäillen myös tyky-kursseihin ja kuntoutuksiin kylpylöissä.

– Tyky-kursseilla ja kuntoutuksissa kylpylöissä on kyllä kivaa mutta kun näkee ihmisen ennen kurssia ja sen jälkeen, ei apua ole tullut. Samat asiat, jotka voi lukea  jokaisesta naistenlehdestä, käydään luennoilla läpi.

Huonot kokemukset Mattilalla on myös työpaikkakiusaamisesta johtuvan masennuksen hoidossa. – Tiedän kymmeniä tapauksia, joissa työterveyshuollosta ei ole ollut apua kiusaamisen lopettamisessa. Työsuojeluvaltuutetuistakaan ei juuri apua ole, kalliilla rahalla ostetuista konsulteista puhumattakaan. Raportin henki on yleensä, että syitä on sysissä ja sepissä. Päälle lähetetään 4.000 euron lasku, Mattila harmittelee.

Sielullinen kuolema

Vaikka uupumus on suomalaisessa yhteiskunnassa nykyisin yleistä ja siitä puhutaan paljon, ei ongelmaan puuttumisessa ole Juhani Mattilan mukaan päästy pintaa syvemmälle.

– Yleensä uupumusta käsitellään kliseenä ja pelkistetysti, vaikka uupumus on jokaisella ihmisellä yksilöllistä, samoin sen syyt. Siksi myös hoidon tulisi olla yksilöllistä ja räätälöityä, Mattila pohtii.

Mattilan mukaan uupumus on sairautena vaikea hoitaa. Masennusta voidaan hoitaa mielialalääkityksellä, uupumukseen ne eivät vaikuta. – Vaikea uupumus on yhtä hankala sairaus kuin vaikea masennus. Uupunut ihminen ei tunne muuta kuin väsymyksen. Uupumuksen yhteydessä voisi puhua sielullisesta kuolemasta, jossa ihminen kyllä saattaa selvitä arkielämästä mutta ei tunne mitään.

Juuri uupumuksen sieluton luonne tekee siitä myös hankalasti hoidettavan. – Terapiassahan hoidetaan tunteita. Mutta miten hoitaa tunteita, ellei ihmisellä enää ole niitä? Sielullisuuden ja tunne-elämän palauttaminen on suuri haaste.

Geograafinen trilogia

Punkalaidun on Juhani Mattilalle tullut tutuksi vuosikymmenten varrelta, sillä hänen vaimonsa on paikkakunnalta lähtöisin. Aiemmin hän vietti kesiään Jalasjoella, nykyisin ”kesämökki” sijaitsee keskipitäjällä rivitalossa.

Paikkakunnan rauhallisuus ja hyvän palvelut miellyttävät Mattilaa. – Punkalaitumella on rauhallista ja palvelut ovat lähellä. Kirjasto toimii erittäin hyvin ja Porttikalliolla on mukava käydä lenkkeilemässä. Hankin lomalla täällä yleensä sellaisen kunnon, että selviän sillä Helsingissä talven yli.

Uuden kirjansa aihetta, uupumusta, hän peilaa kesämökkikuntansa elämänmenoa vasten. – Täällä näkyy pikemminkin työteliäisyys, loppuun palamista sen sijaan ei näe.

Huumorimielessä Mattila nimeää ”Uupunut nainen” kirjan Punkalaidun trilogian toiseksi osaksi, ”Ujoudesta, yksinäisyydestä” oli trilogian ensimmäinen. Kolmannen kirjan aihepiiri on vasta mietinnässä. – Kirjastonhoitaja Raimo Jokinen nimesi kirjasarjan hienosti geograafiseksi (maantieteelliseksi) trilogiaksi. Niinpä on sopivaa, että ensimmäinen kirjaa koskeva haastattelukin ilmestyy Punkalaitumella, Mattila naurahtaa.